Synnyttyään Iitissä isänsä rintamamiesmökissä -50 luvun alussa...

alussa, ja asuttuaan siellä lyhyen, ja muistamattoman ajan, hän muutti pieneen kaupunkiin Saimaan rannalle. Talvet olivat hänen lapsuudessaan kylmiä, ja kesät kuumia. Pakkastalvista hän muistaa lätkämatsit, joissa mukulat kiersivät Saipan kaukaloa, katsomojen alla varpaat töppösiin jäätyneinä, ja iltojen kohokohdat, isän ostaman lihapiirakan, ja varpaitten sulatusoffensiivit kotona kaakeliuunin edessä. Lunta oli noina talvina vaikka muille jakaa, ja hiihtoretket olivat seikkailuja joilla aina eksyttiin, ja joiden jälkiseurauksina saatiin selkään. Remmi heilui sen ajan perheissä usein, joskus käsittämättömistäkin syistä.

Kansakoulussa, eka luokalla hän teki elämänsä ensimmäisen uroteon, joka hänen kertomansa mukaan on jäänyt myös hänen tähän asti eletyn elämänsä viimeiseksi. Alpakkalusikka, jonka hän sai palkinnoksi voitettuaan ennakkosuosikin hiihtokilpailuissa, on edelleenkin säilynyt hänen tärkeimpien, ja läpi koko elämän säilytettävien esineiden joukossa. Nallekarkit, ja imettävät nekut olivat sen ajan herkkuja, joista jälkimmäisiä sai joskus ilman rahaakin, esimerkiksi syömällä välitunnilla muurahaisia elävältä.

Kesien tulosta hän muistaa aina mainita käymiensä koulujen kevätjuhlat, ja erityisesti suvivirren, jonka jälkeen todistukset jaettiin, vuodesta toiseen, aina yhtä pelottavissa merkeissä. Paras hänen muistamansa kesä alkoi huhtikuun 11:nnen, ja 12:nnen päivän välisenä yönä 1961, kun Jurin Gagarin kiersi Vostok 1 - aluksella maapallon, ja laskeutui turvallisesti takaisin 108 minuuttia kestäneen lentonsa jälkeen.

Muutamaa päivää myöhemmin hän sai syntymäpäivälahjaksi ensimmäiset farkkunsa, vihreän väriset, saumoistaan keltaisella langalla tikatut, perstaskussa himmeä nahkainen Sputnik-lätkä. Historiaan jäivät siltä päivämäärältä ne pitkät sukat, äitelän värisine liiveineen, ja ei ikinä toimivine kiinnitysrenksuineen, eikä sen päivän jälkeen kukaan saanut häntä enää vetämään jalkoihinsa räätäli Mörskyn tilaustyönä tekemiä herrasväen kakaroitten golffi-housuja, vaikka niitä riippui hänenkin naulakoissaan polvista ehjiksi paikattuina useampi kappale.

Kesät kuluivat isän kanssa kalastellessa, ja päättyivät aina Ronkosaaressa äidin viinimarjapuskiin, jotka oli riivittävä tyhjiksi ennen kuin kesämökiltä kaupunkiin oli mitään asiaa. Noina kesinä hän tutustui ensimmäisen kerran sen aikuisiin miestenlehtiin, Jalluihin, Kalleihin, ja Cocktaileihin. Ne löytyivät aina naapurin mökin ullakolta, kattohirsien alta, eikä niitä pystynyt turvallisesti lukemaan missään.

Noista kesistä, jolloin aika pysähtyi, ja tulevaisuus näytti siintävältä ulapalta, hän on oman kertomansa mukaan ammentanut parhaimmat muistonsa, niin kielletyissä, kuin sallituissakin asioissa.

Ensimmäiset eroottiset vibat hän muistaa kokeneensa kylpyammeessa, sen jälkeen, kun äkkäsi kierreletkulla varustetun suihkun voiman, suhteessa sormien väliin puristettuun kikkelin päähän, joka ei hänen muistaakseen, koskaan edes kunnolla jötköttänyt.

Ensimmäinen orgasmi, jonka tuotteet hän lipsautti häpeällisesti ulos ennen aikojaan, pimeässä pommisuojassa naapurin tytön sukkahousuille, ei sekään ollut omiaan edistämään hänen myöhempää uravalintaansa, mutta kuten muutkin, niin hänkin keräsi siihen aikaan kaiken maailman nuorilta kiellettyjä asioita, yksi kerrallaan, kokemustensa piiriin, eikä ymmärtänyt millämuulla tavalla olisi nuoruutensa elänyt.

Nykyisin hänellä on tapana sanoa, aina kun elämää spekuloidaan, että mies voi parhaassa tapauksessa rakastua oikeasti jopa neljä kertaa elämänsä aikana, jos luetaan pois äidin, ja sisarusten välinen rakkaus, ja jäädä silti loppupeleissä yksin. Ensirakkautensa hän kohtaa tavallisimmin jo kotikulmillaan poikana, samoihin aikoihin mitä oppii ajamaan autoa, tai viimeistään silloin, kun saa sitä virallisesti ohjata.

Rakkaus kestää yleensä niin kauan, mitä rakastettu jaksaa elää tämän silmittömän tunteen keskellä - kuten hänenkin tapauksessaan - eikä poika sitten väärin ymmärrettynä, ja katkerana tajua, miksi on jäänyt yksin. Ymmärtääkseen miten kaikki menee, ja rohjetakseen vielä joskus heittäytyä saman tunteen valtaan, hän joutuu ajelemaan isänsä autolla kotikaupunkinsa katuja, about vuoden, kunnes yht´äkkiä huomaa omankin olemassaolonsa tarpeellisuuden. Sitten saatuaan jo hitusen etäisyyttä perheestään, hän tuntee ahdistusta kotikulmillaan, opiskelu ei maistu, ja koulut tekee mieli jättää kesken.

Muiden tavoin hänkin päättää lähteä esimerkiksi Saksaan, opiskelemaan jotain, mutta täysin keskeneräisenä opiskelujen aloittamiseen viettääkin kokonaisen lukukauden kaupungin viinikellareissa politiikkaa tehden, valmistumatta mihinkään. Las Palmas oli noihin aikoihin kaikkien suomalaisten huulilla, siitä oli tehty menestyshittejä, ja se oli kuulunut Saksassa nähdyn Sergio Leonen "Huuliharppukostajan", ja Che Guevaran elämän ihailemisen lisäksi hänen tärkeimpiin unelmiinsa, ja niin hän päättikin lähteä Espanjaan.

Kun turkkilainen kalalaiva jätti hänet pois Ga´dizin satamassa puoli vuotta myöhemmin, ja irtisanoi pestin ennen aikojaan, hän oli tuntenut olevansa jo täysiverinen maankiertäjä, vaikka Kanarian Saarten kokemukset eivät kaikilta osin olleetkaan hänen kannaltaan hääppösiä. Niin silti hän muistaa kuitenkin aina mainita, miten kunniakkaasti Las Palmasista oli lähtenyt, ja tähän nojaten onkin aina sanonut, että Saharaan suunnatuilla Rio de Oron kuutamokeikoilla hän vasta oli oppinut elämään.

Täällä hän oli saanut lyhyen oppimäärän meren kulusta, ja tuotteiden kaupustelu Santa Catalinan puistossa Las Palmasin keskustassa oli opettanut hänelle, miten epäluuloisesti turistit saattavat joskus suhtautuivat oman maansa kansalaiseen, joka henkensä pitimiksi yrittää myydä heille hymiseviä simpukoita, tai muuta arvotonta meren roinaa.

Absurdi puuhastelu, siestoista piittaamaton, koko päivän kestävä säätäminen, satunnainen turistiopastoiminta, ja verenluovutuspaikoilla maleskelu, oli herättänyt los caballerojen, paikallisten katupartioiden huomion, ja he olivat päättäneet tehdä hänestä varoittavan esimerkin, joka oli suunnattu kaupungin muille ulkomaalaisille tyhjäntoimittajille.

Eräänä tammikuun aamuna, kun hän oli lievän vitutuksen vallassa, pahaa aavistamatta istunut rannan viimeisen kolkan halvimman pensionaatin verannalla, ja katsellut miten Finnairin Super Caravel kaarsi taivaanrannalla kohti Suomea, olivat siviilikaartin miehet tulleet, ja hakeneet hänet. Häntä oli kuulusteltu Guardia Civilin pelätyssä ulkomaalais toimistossa koko aamupäivän, eikä hänen tapauksensa ollut tahtonut avautua mihinkään suuntaan.

Omaisuutta hänelle oli kertynyt yksi vaaleansininen kurjallistorantojen öljyläiskiä teddykarvoissaan kantava paksu peitto, jonka hän oli saanut vuokraemännältään Marburgista lähtiessään. Tämän hän oli tutkinnan jälkeen pyörittänyt kasaan toimiston lattialla, ja määrätietoisen näköisenä sitonut vyön sen ympärille, heittänyt sitten nyytin rennosti olalleen, ja lupautunut poistumaan saarelta vuorokauden sisällä.

Monen eri maan sadevesissä kastuneen, ja juuri ennen liitoksistaan irtoavan passinsa hän oli saanut takaisin puolen sivun suuruisella leimalla varustettuna, eikä hän rakennuksesta poistuessaan voinut tuntea muuta, kuin ylpeyttä itseään kohtaan. Kun leimaa oli eri tahoilla sataman huorakortteleissa arviotu, ja siihen painettu teksti allekirjoituksineen käännetty, oltiin yksimielisiä siitä, ettei passia tällä saarella virallisesti voinut esittää enää missään.


Häiväys sitä kaukomaan kaipuun tunnetta, jota hän oli tuntenut isänsä kanssa pikkupoikana Saimaalla kalastellessaan, oli käväissyt silloin hänen mielessään, mutta pystymättä kertomaan kotiväelleen koko totuutta tilanteesta hän oli kuitenkin tilannut vastapuhelun Suomeen, ja saanut isältään, "hyvän neuvon", äidin "pidä jalkasi lämpiminä, ja varo niitä etelän naisia", ohjeiden saattelemina. Äidin paketti, joka oli sisältänyt; pitkän kirjeen, mätitahnatuubin, hapankorppujen, ja villasukkien lisäksi, ei ehtinyt enää tavoittamaan häntä.

Ne yöt jotka hän oli viettänyt, minkä rakennuksilla, minkä rikkaitten puutarhoissa nukkuen, rassasivat häntä siihen malliin, ettei hän olisi tiennyt, mihin suuntaan ne olisivat häntä kääntäneet, ellei kuin "Herran siunauksesta", turkkilainen kalalaiva olisi saapunut Las Palmasin satamaan.

Kalastuskokemuksiinsa nojaten hän oli saanut laivan kapteenin uskomaan, että selviäisi vaivatta sillin pyynnistä Atlannilla, ja olisi varsinainen expertti sardiinin kalastuksessa Välimerellä. Mutta voimakas merenkäynti, ja ruuman epäinhimilliset tuoksut, joihin sekoittuivat kalanhajun lisäksi, ruuan tähteet, ja ulosteet, olivat tehneet hänen herkälle vatsalleen tepposet, eikä hän ollut päässyt jaloilleen vasta kun Ga´dizissa laivasta poistuessaan.

Ripaus hänen koulussa oppimaansa maailman historiaa oli sekoittanut hänen päänsä öisessä satamassa kaihon tunteeseen, jonka vallassa hän oli seisonut aallonmurtajalla peittoonsa kietoutuneena, kuin Napoleon Saint Helenan saarella, ja katsellut kuinka hänet jättäneen aluksen valot häipyivät keikkuen Atlantille. Silloin, ikäisekseen jo melkein kaiken nähneenä, hän oli päättänyt lähteä kotiin, yrittämään tulla toimeen niiden ihmisten kanssa, jotka hänestä oikeasti vielä välittivät.

Terrorismi oli tuohon aikaan ollut valistuneen, ja San Fraciskosta opin saaneen eurooppalaisen hippikansan keskuudessa outo, ja tuntematon käsite, mitä se nykyisin ei enää ole. Silloin Espanjan pääväylillä, ja pikkuteillä liftaavat maailmankansalaiset saivat helposti kyydin, eikä kuljettajien tarvinnut pelätä Zarrago´san kuusimetsiä, vain löytääkseen itsensä, alasti asti ryöstettyinä, ja puihin sidottuina, kuten Saksan moottoriteillä silloin oli jo tapahtunut.

Hyvään tuuriinsa luottaen, oli hänkin seisonut teiden poskilla, pitkä hiuskuontalo vastatuulen takana liehuen, ja liftannut itsensä Ga´dizista Trawemundeen, jossa oli hypännyt sen
aikaiseen nopeimmin kulkevaan Itämeren höylään Finjettiin, ja seilannut isänsä lähettämillä kansipaikalla Suomeen.

Matka Euroopan halki oli kestänyt kaikki muistamattomat, ja muistetut, sekä ei mielellään muistelluiksi tulleet paikat mukaan lukien liki vuoden, eikä onnellisempaa iestä oltu hänen kotikulmillaan nähty, mitä hän sinne palattuaan oli ollut. Hänen mukanaan tuomiensa tavaroiden vähyys, mukaan lukien hänen kulunut, ja monta kertaa parsittu vaatekertansa, sekä loppuun asti kävelty kenkäparinsa, olivat liikuttaneet sellaisetkin sukulaiset kyyneliin asti, jotka aikaisemmin olivat sanoneet hänen olevan pelkkä, minkä tahansa vaikeuksien edessä kääntyilevä tuuliviiri.

-No, oli miten oli. Kun häneltä kysytään, mitä muuta hän muistaa jossain määrin tapahtumarikkaasta 60-luvustaan, hän muistaa kertoa hameen helmojen nousseen vuosikymmenen loppuun mennessä korkeimmilleen, ja rankan tyttöjen tupeerattujen hiusten peesissä vanhempien riesaksi kasvaneet poikien eteenpäin kammatut pitkät etutukat, jotka oli kasvatettu palvotun The Beatles yhtyeen hiusmallia matkien.

Mutta ennen kuin hänestä tuli Kullervo Koivisto, oli hänen ensin saatava potkut kaikista sen aikuisista työpaikoistaan, vietettävä rikasta, ja rutiköyhää elämää Australiassa, sekä sekoiltava Venäjällä, silloisessa Neuvostoliitossa, sekä Virossa, nykyisessä Eesti Vabariikissä, siihen malliin että kumpikin valtio antoi hänelle epävirallisesti porttikiellon, joka on voimassa toistaiseksi?

Tarina jatkuu, jos te niin haluatte?

Kullervo Koivisto
Valokuvaaja
Suomi